Oliva Gourmet (ent. Bistro Zuzori), Dubrovnik. Kuva: © Matkoilla-blogi

Kolme kivaa…ravintolaa Dubrovnikissa

by Alex | Matkoillablogi.fi

Illallisravintolan valinta on aina lomalla haasteellista, ja siksi meidän kokemusten mukaan siihen kannattaa ryhtyä jo päivällä. Näin välttää illalla ylimääräisen stressin, ja jos pöytävarauksenkin on tehnyt jo päivällä, ilta sujuu huomattavasti rennommissa merkeissä. Alla kolme meidän suosikkiamme Dubrovnikissa – toki kannattaa aina muistaa, että makumieltymykset ovat aina yksilöllisiä.

Konoba Moskar

Prijeko ul. 16, Dubrovnik

Stradunin hieman korkeammalla, mantereen puolella sijaitseva rinnakkaiskatu on varsinainen ravintolakatu (ja ihan kirjaimellisesti, kuten moni muukin vanhankaupungin sivukatu): keskelle kapeaa katua on sijoitettu ravintolapöytiä, ja koko katu on oikeastaan yhtä ja samaa terassia, jossa toinen ravintola jatkaa siitä mihin edellisen ravintolan pöydät loppuvat. Koko katua kattaa seinämarkiisien katos, joten kevyttä (joskaan ei mitenkään kattavaa) sadesuojaa on. Vaikka kysessä on ravintoloiden keskittymä, ei katua mielestäni kannata silti jättää laskuista kun hakee ravintolaa.

Konoba Moskar sijaitsee Dubrovnikin vanhankaupungin Prijeko-ravintolakadulla. Kuva: © Matkoilla-blogi

Konoba Moskar sijaitsee Dubrovnikin vanhankaupungin Prijeko-ravintolakadulla. Kuva: © Matkoilla-blogi

Moskar-ravintolan ruokalista oli paikallissävytteinen; rehellistä ja maukasta ruokaa välimerelliseen tyyliin, ruokalistalla myös paljon kalaa. Keskihintainen.

 

Oliva Pizzeria

 Lučarica 5, Dubrovnik

Pizzahimon iskiessä Dubrovnikin vanhassa kaupungissa kannattaa suunnata modernin raikkaasti sisustettuun Oliva Pizzeriaan.
Laadukkaat raaka-aineet ja kelpo rapeus ohueksi kaulituissa pizzoissa. Kohtuuhintainen.

Ravintola on seuraavaksi esiteltävän Oliva Gorumet-ravintolan sisarravintola.

Oliva Pizzeria - laadukasta & maukasta pizzaa. Kuva: © Matkoilla-blogi

Oliva Pizzeria – laadukasta & maukasta pizzaa. Kuva: © Matkoilla-blogi

Kannattaa muuten tarkistaa, että ko. pizzan kohdalla on maininta myös tomaatista (mikäli sitä haluaa pizzaansa) – jollei ole, pizza sapuu ’blancona’…

 

Oliva Gourmet

(ent. Bistro Zuzori) Cvijete Zuzorić 2, Dubrovnik

Nimensä vierailumme jälkeen vaihtanut ravintola voidaan luonnehtia yhdellä sanalla: erinomainen, niin ruoan kuin palvelunkin suhteen. Gourmet-sana ravintolan uudessa nimessä ei mielestäni ole liioiteltu, sillä täällä ollaan fine diningin äärellä ravintolan silti sortumatta molekyyligastronomiaan. Esimerkillisen lyhyt, italialaisesta & välimeren keittiöstä vaikutteita ottanut lista.

Oliva Gourmet (ent. Bistro Zuzori), Dubrovnik. Kuva: © Matkoilla-blogi

Oliva Gourmet (ent. Bistro Zuzori), Dubrovnik. Kuva: © Matkoilla-blogi

Nauttimamme pääruoka-annos (lammasta, postauksen pääkuva) vei miltei kielen mennessään, eikä paljon muuta voi sanoa myös jälkiruoaksi nauttimastamme suklaafondantista, jonka sisus oli juuri niin valuva ja täyteläinen kun sen kuuluukin olla.

Kaikenkaikkiaan tämä oli mielestämme paras niistä illallisravintoloista, joissa Dubrovnikissa illastimme – lämmin suositus!
Hieman arvokkaampi, mutta silti suomalaiseen hintatasoon verrattuna laatuun nähden varsin kohtuuhintainen.

Oliva Gourmet (ent. Bistro Zuzori), Dubrovnik. Kuva: © Matkoilla-blogi

Oliva Gourmet (ent. Bistro Zuzori), Dubrovnik. Kuva: © Matkoilla-blogi

 

Usein olemme matkoillamme tarkistaneet luottoystäväni Tripadvisorin mielipiteen ravintoloita valitessamme – ja yleensä hyvin kokemuksin. Aina ei Tripadvisorin arvostelut eivät kuitenkaan mene ihan yksiin omien mielipiteiden kanssa: viimeistä iltaa varten valitsemamme Marco Polo-ravintola olin saanut paljon suosituksia ja rankatttiin Tripadvisorissa kymmenen kärkeen. Me emme kuitenkaan kokeneet ravintolaa ihan omaksemme; ruoassa ei sinänsä mitään vikaa, mutta ravintola ei kokonaisuutena kuitenkaan vastannut odotuksiamme. Hyvä muistutus siitä, että netti ja sosialinen media eivät aina ole oikeassa.

Oletko sinä joskus joutunut pettymään Tripadvisorin suosituksiin ja onko sinulla omia suosikkiravintoloita Dubrovnikissa?


TÄMÄ KIRJOITUS ON KAHDEKSAS SARJASSA POSTAUKSIA DUBROVNIKISTA, JOSSA VIETIMME LOPPUKESÄN KAUPUNKILOMAVIIKON SYYSKUUSSA 2015. AIKAISEMMAT POSTAUKSET LÖYTYVÄT TÄSTÄTÄSTÄTÄSTÄ, TÄSTÄ, TÄSTÄ, TÄSTÄ
JA TÄSTÄ.

PYSY MUKANA MATKOILLA SEURAAMALLA BLOGIN FACEBOOK-SIVUJATWITTER-TILIÄ JA INSTAGRAMIA

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet