Teimme tänään jo neljättä kertaa retken Loviisan LWT-tapahtumaan, jossa vierailimme ensimmäisen kerran vuonna 2014. Loviisan Wanhat Talot on vuosi vuodelta kasvanut isommaksi ja mielestäni myös paremmaksi tapahtumaksi. Monet kohteista ovat pysyneet vuodesta toiseen samoina, mutta uusiakin kohteita on tullut joka vuosi mukaan ja nykyään tapahtuma on laajentunut etäkohteilla aina Ruotsipyhtäälle ja Isnäsiin saakka.
Samat kohtet vodesta toiseen ei ole ollenkaan huono asia, sillä kaikkia kohteita ei millään ehdi kunnolla kiertämään yhden päivän aikana – eikä missään nimessä kannata edes yrittää. Nauti tunnelmasta, istahda välillä kahville ja nauti tapahtumasta kiireettömästi. Ja kun kaikkea ei yritä ahnehtia päivässä seuraavallekin vuodelle riittää näkemistä! Joskus on myös hauska poiketa samoihin kohteisiin jossa on aiemminkin käynyt, etenkin jos kohde on ollut edellisellä kerralla keskeneräinen.
Pääsylippuranneke oli muuten tänä vuonna voimassa sekä lauantain että sunnuntain, eli mahdollisuus jakaa tutustuminen kahteen päiväänkin on olemassa.
Tänä vuonna aloitimme vierailumme hieman totutusta kaavasta poiketen ja suuntasimme aluksi lyhyelle höyryjunamatkalle Loviisan asemalta Valkon satamaan ja takaisin. Kouvolasta saapunut Ukko-Pekka sopi mainiosti viikonlopun teemaan ja viritti sopivasti tapahtuman tunnelmaan.
Mikä oli tänä vuonna muuttunut?
Talojen pihoille oli tänä vuonna ilmestynyt silmiinpistävän paljon pihakahviloita. Paitsi että nämä tuovat oman kotoisan lisänsä tapahtumaan tämä helpottaa varmaan myös ruuhkia kaupungin ravintoloissa ja kahviloissa. Katujen varsilla oli tänä vuonna myös huomattavan paljon kirppiksiä, mielestäni enemmän kuin aikaisemmin. Myös Loviisan tori oli nyt vakituisten torimyyjien lisäksi täynnä kirppiksiä eikä Loviisassa tietenkään sovi unohtaa kaupungin kaikkia pieniä erikoisliikkeitä.
Myös rakentamiseen ja vanhojen rakennuksien korjausrakentamiseen liittyviä yrityksiä näkyi mielestäni aiempaa enemmän tämän vuoden tapahtumassa; ei välttämättä ollenkaan huono asia, että LWT’stä on muodostumassa eräänlainen asuntomessutapahtuma vanhojen talojen ympärille.
Aloitimme kierroksen Helgaksen entisessä matkustajakodissa, josta oli nyt kuoriutunut varsin viehättävä, kahden perheen paritalo.
Parhainta antia tapahtumassa ovat myös monet upeat puutarhat; niin mukana olevien talokohteiden kuin myös ne kaikki muut, pensasaitojen takaa näkyvät. Loviisa on nykyään myös varsin viehättävä puutarhakaupunki.
Talojen ja puutarhojen lisäksi kadut, puistikot ja pikkutoritkin tarjoavat paljon ihasteltavaa.
Talojen sisustat tarjoavat monia hauskoja yksityiskohtia, kunhan malttaa rauhassa katsoa ympärilleen.
Oma suosikkini tänä vuonna oli Myllyharjun rinteessä sijaitseva, piparkakkutalomainen sinivalkoinen Villa Engel.
Oletko sinä käynyt LWT-tapahtumassa ja mitkä sinun mietteesi siinä tapauksessa ovat tapahtumasta?
Kaikki postaukset aikaisempien vuosien LWT-tapahtumista löytyvät tästä.