Puistolyhdyt on sammutettu ja eteensä ei meinaa nähdä. Sinänsä ei niin kovin pahasti haittaakaan, sillä hämärässä puistossa on ihmisiä tungokseen asti – jopa siinä määrin, että eteneminen on hankalaa. Pieniä valoinstallaatioita, joita ei kunnolla nähnyt ihmismuurin takaa. Tätäkö tämä paljon kehuttu Lux Helsinki onkin?
Oikaistaan tämä nyt heti: Onneksi ei ollut. Eilen päättynyt Lux Helsinki houkutteli yli puoli miljoonaa kävijää – minutkin, nyt ensimmäistä kertaa. Yleisömäärä on uskomaton etenkin ottaen huomioon, että kyseessä on vain viiden päivän pituinen ulkoilmatapahtuma pimeimpään vuodenaikaan, jolloin talvinen viima jäädyttää varustautuneimmankin ulkoilijan melko nopeasti. Ehkäpä tämä kertoo jotain meistä suomalaisista; uhmaamme säätä ja vuodenaikoja, emme jupise emmekä lannistu – sää on asennekysymys. Ehkä Lux Helsinki myös kertoo siitä, että tähän aikaan vuodesta kaipaamme jo kipeästi valoa, ja tapahtuma tuokin toivonkipinän palaavasta valosta, vaikka taivas onkin vielä melko tumma.
Paitsi taiteellisissa arvoissa tapahtumassa on myös muita arvoja. Vajaan parin kilometrin reitin kulkeminen yhdessä muiden kanssa (välillä tiiviimmin, välillä väljemmin) tekee tapahtumasta paitsi yhteisöllisen kokemuksen myös raikkaan liikuntatapahtuman. Yhdessä kokeminen ja ihmetteleminen on hieno asia. Suomi100-vuonna maassamme upeasti näkynyt positiivinen vire näkyi edelleen tapahtumassa, joten ehkäpä meidän pitäisi oikeasti jatkaa juhlavuotta – nyt teemalla Suomi101?
Koska jostain syystä ei ollut aikaisemmin tullut käytyä tapahtumassa (vaikka suunnitteilla on ollut) en oikein tiennyt mitä odottaa tapahtumasta. Tapahtuma ylitti odotukseni kuitenkin moninkertaisesti. Mukana oli hyvin erityyppisiä ja -kokoisia teoksia, mutta suurimman vaikutuksen minuun tekivät isot valaistuskohteet. Kaikkein kirkkaimman mitalin jaan ehdottomasti Tuomiokirkolle, joka sai ivan uusia ulottuvuuksia upeassa valoshowssa, johon sunnuntai-illan kevyt lumisade toi vielä oman lisävivahteensa.
Hopealle sijoittuu ehdottomasti Korkeavuorenkadun Paloasema, jonka julkisivu näytti aivan erilaiselta riippuen valaistuksesta.
Arkkitehtuurimuseon Ajan Rooli-teos (’Rubikin kuutio’) oli kieltämättä näyttävä, mutta siinä tekniikka (sinänsä uskomaton sellainen) oli pääosassa, eikä mielestäni niinkään itse rakennus. Niinpä minun pronssimitali menee Designmuseon edustan Lyhtypuistolle. Vaikka en niinkään pitänyt kaikista pienemmistä teoksista Lyhtypuisto oli kaikessa monimuotoisuudessaan ja värikkyydessään piristävä poikkeus.
Erityismaininnan ansaitsee myös Kasarmintorin yksinkertaisen nerokas neonputkista tehty My Light Is Your Light-teos.
Pieni toive kuitenkin järjestäjille ensi kerraksi (pätee muuten kaikkiin talvikauden ulkoilmatapahtumiin): Suojaisa katos (mielellään lämpölampuin), johon voi pysähtyä nauttimaan sen lämmittävän mehumukinsa. Nyt myyntipisteitä oli, mutta ei se pieni muki paljoa lämmitä kylmässä viimassa ison torin keskellä…
Kiitos Lux Helsinki – toit valon takaisin! Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan.
Kävitkö sinä Lux Helsinki-tapahtumassa ja mikä oli sinun suosikkikohteesi?
